
Vaaliteemat

Vaaliteemat
1. Yrittäjyys
2. Laadukas ja tasa-arvoinen peruskoulutus
3. Liikunta ja liikuttava ympäristö
Lue lisää alhaalta!
Yrittäjyys
Yrittäjyys luo työpaikkoja, innovaatioita ja vahvaa paikallista elinvoimaa. Se mahdollistaa myös lähipalvelujen saatavuuden, mikä on asukkaiden arjen sujuvuuden kannalta olennaista. Vaikka monet yrittäjyyteen vaikuttavat päätökset tehdään valtakunnallisella tasolla, myös kunnalla on merkittävä rooli yrittämisen edellytysten luomisessa.
Kunnan tulee aktiivisesti tukea yrittämistä esimerkiksi edistämällä kaavoitusta, joka huomioi asuinrakennusten lisäksi alueelliset mahdollisuudet yrittäjyyteen. Yrittäjäystävälliset ratkaisut, kuten toimivat liike- ja toimitila-alueet ja helposti saavutettavat kauppapaikat, ovat edellytys elinvoimaiselle ympäristölle ja yritystoiminnalle.
On tärkeää, että Helsingin toiminta ja päätöksenteko ovat ennakoitavia ja kannustavia kaikenkokoisille yrityksille, pienistä paikallisista toimijoista suurempiin toimijoihin. Yrittäjäystävällisellä kuntapolitiikalla rakennetaan kestävä pohja taloudelle sekä paikalliselle hyvinvoinnille.
Laadukas ja tasa-arvoinen peruskoulutus
Laadukas peruskoulutus tarjoaa lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia ja kehittyä, samalla vahvistaen koko yhteiskunnan hyvinvointia. Tasavertainen ja vetovoimainen peruskoulutus on keskeinen keino ehkäistä asuinalueiden eriytymistä ja varmistaa, että kaikilla lapsilla on yhtäläiset mahdollisuudet koulutukselliseen tasa-arvoon asuinalueesta riippumatta. Lisäksi on tärkeää, että kaikilla opettajilla on mahdollisuus työskennellä ympäristössä, jossa työrauha on turvattu ja työtehtävät ovat hallittavissa ilman liiallista kuormitusta.
Kohtuullistamalla opetusryhmien kokoa, Helsinki voi vaikuttaa laadukkaan peruskoulutuksen ja koulutuksellisen tasa-arvon toteutumiseen. Opetusryhmien kokoa kohtuullistamalla voidaan tukea työrauhaa luokassa, edistää oppimista ja purkaa opettajien työn kuormittavuutta. Opetusryhmän koossa on otettava huomioon säännöllistä yksilöllistä tukea tarvitsevat oppilaat sekä oppilaat, joilla suomi on toisena kielenä. Tämän lisäksi oppimisen tuen toteutuminen suunnitellusti on varmistettava tuen kaikilla tasoilla.
Liikunta ja liikuttava ympäristö
Liikunta on keskeinen osa yksilön terveyttä ja hyvinvointia, ja sen positiiviset vaikutukset heijastuvat myös laajemmin yhteiskuntaan. Säännöllinen liikunta edistää elämänlaatua läpi elämän ja vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Liikunnan merkitys ei rajoitu vain fyysiseen terveyteen, vaan se on myös sosiaalinen tapahtuma, joka luo yhteisöllisyyttä ja tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Liikunta on tärkeää kaikille ikäryhmille lapsista senioreihin.
Helsingin tulee aktiivisesti ylläpitää ja edistää matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia. Lenkkipolut, uimahallit ja laadukkaat sekä toimivat ulkokuntosalit antavat kaupunkilaisille mahdollisuuden liikkua monipuolisesti arjessa. Monikäyttöiset liikuntakompleksit, joissa yhdistyvät puistot ja liikuntakentät luovat tiloja, joissa eri ikäiset kaupunkilaiset voivat ulkoilla ja olla aktiivisia. Liikuntapalveluiden suunnittelussa on kuultava asiantuntijoita eli palveluita käyttäviä kaupunkilaisia.
Liikunta kuuluu kaikille, ja sen tulee olla saavutettavissa eri puolilla Helsinkiä. Yhteiskunnan tukemien liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen luo terveempää ja aktiivisempaa väestöä, mikä puolestaan vaikuttaa helsinkiläisten elämänlaatuun ja vähentää terveydenhuollon kustannuksia.
